Lainaus Kuulumiset lehden artikkelista 20.2.2008:
"Lämmin tervehdys Pyhäjoen lukiosta,Aika rientää. Avasimme ovemme elokuussa 1987 eli kaksikymmentä vuotta sitten. Kuluvaa lukuvuotta vietetään siis juhlavasti menneitä muistellen ja uutta luoden.
Vietämme 26. – 31. toukokuuta juhlaviikkoa, johon kunnioittaen kutsumme kaikkia koulumme maailmalle saattaneita. Siis vielä kerran takaisin entiset lukiolaiset – avoimet ovet ja kahvia tarjolla läpi viikon. Juhlaviikko huipentuu ylioppilasjuhlaan, joka järjestetään monitoimitalolla lauantaina 31. toukokuuta klo 12.00.
Vielä lyhyttä, mutta värikästä taivalta lukio muistaa myös uuden alumniyhdistyksen alullepanolla. Sana alumni tulee latinasta ja tarkoittaa käytännössä jossakin oppilaitoksessa aiemmin opiskellutta henkilöä. Merkitys on ymmärrettävissä kuitenkin laajemmin eräänlaiseksi suojatiksi ja myöhemmin tukijaksi tai jopa ohjaajaksi.
Alumniyhdistys pyrkii ensisijaisesti verkostoitumaan keräämällä entisiä Pyhäjoen lukion opiskelijoita yhteisen keskustelufoorumin ääreen. Lähteneille se tarjoaa käytännössä yhteydenpitovälineen vanhoihin tuttuihin, yhteistyöverkon tiedonhakuun sekä tiedotuskanavan entisen opinahjon tapahtumiin.
Lukion näkökulmasta tärkeää on yhdistyksen tarjoama väylä yhteiskuntaan eri aloille. Yhdistyksen toimivan verkoston hyödyntämisessä mahdollisuudet ovat moninaiset muun muassa erilaisissa koulun projekteissa tai esimerkiksi oppilaanohjauksessa.Tutustukaa ja osallistukaa yhdistyksen toimintaan nettisivuilla: http://lukio.pyhajoki.fi/alumni
Juhlaviikon ohjelmasta ja tapahtumista tiedotetaan tarkemmin kevään Kuulumisissa.
Ystävällisin terveisin,
Pyhäjoen lukion 20v juhlatoimikunta"